Lilypie First Birthday tickers

Lilypie Second Birthday tickers

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kuka, mitä, hä?

Kuka?
 
Blogia pitää Kat, 22-vuotias Pohjois-Englantiin jämähtänyt nainen. Muutin tänne reilu 3 vuotta sitten ja jotenkin vain jumiuduin tänne. Jumiutumista edesauttoi David eli tuttavallisemmin Dave jonka kanssa lyötiin hynttyyt yhteen parisen vuotta sitten. Meillä on pieni "perhe" johon kuuluu meidän lisäksi muutama karvapallo. 3 omaa koiraa ja 1 tiiviisti lainassa oleva hännänheiluttaja + muutama muu pienempi karvapallo. Ihan lähipäivinä meidän perhe kasvaa uudella jäsenellä, vauvalla. Siitä päästäänkin sopivasti seuraavaan aiheeseen....
 
 
Mitä?
 
Blogi yllättäen liittyy tähän uuteen perheenjäseneen. Laskettu aika on huomenna maanantaina 24.9. eli jakaantuminen voi tapahtua koska tahansa, joten raskausblogia tästä ei ole tulossa. Päätin perustaa blogin vauva-ajasta jotta Suomessa asuvat perhe ja kaverit pääsisivät vähän paremmin osallisiksi tästä ihmeestä (myös ne jotka eivät käytä Facebookia) ja tietty muillekin joita aihe vain kiinnostaa. Toimiihan tämä samalla myös itselle jonkinnäköisenä päiväkirjana kuvien kera. Varmaan jostain muustakin tulee puhuttua kuin pelkistä vauvajutuista, sen voin melkeinpä taata.
 
 
Hä?
 
Niin, hä? No alta löytyy kuvat meidän poppoosta.
 
 
 
Tässä ollaan me, minä ja Dave. Kuva on vanha, kesältä 2011, mutta kun meistä ei ole oikein muita yhteiskuvia. Samannäköisiä me ollaan nykyäänkin, mitä nyt tukka on muuttanut muotoaan ja mulle on tupsahtanut muutama raskauskilo.
 

 
Siinä on tuleva perheenlisäys, kuvassa viikkoja on tasan 21 ja tuoreempaa kuvaa ei yllättäen ole.


Terroristit: (vas.) Benni, Titch ja Lilly. Titch on meillä aina välillä lainassa. Siinä se kulkee muitten mukana. Benni (1v 10kk) on corgi+collie (random, tiedetään), Titch (2,5v) on jack russellin terrieri ja Lilly (5,5v) staffi+englannin bull.
 


Cassie, meidän vanha rouva, collien ja jonkin sortin terrierin risteytys, ikää liki 16.

4 kommenttia:

  1. ...nimeä en muista,
    se joskus karjuu niin et pikkulinnut tippuu puista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimimuisti tunnetusti huono ja jos edes vähän vanhempiinsa tulee niin ääntäkin lähtee ;)

      Poista
  2. Onnea! Toivottavasti uusi tulokas tulee pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tulee, laskettu aika meni ja olo alkaa oleen aika mielenkiintonen :)

      Poista

Lukijat