Lilypie First Birthday tickers

Lilypie Second Birthday tickers

lauantai 1. marraskuuta 2014

Suomen reissu

Kuten otsikkokin jo kertoo, me ollaan käyty Suomessa. Syyskuussa hurautettiin pohjoiseen pariksi viikoksi. Reissu oli taktisesti ajoitettu ennen Aidenin 2-vuotispäivää ettei tarvitse ostaa minimiehelle omaa paikkalippua koneeseen.


Pakkaaminen jäi tunnetusti viime tippaan ja meinas tulla ylimääräinen turkis mukaan..


Tästä se lähtee!

Matka itsessään meni yllättävän hyvin, olin ihan yllättynyt. Lennettiin Manchesterista Helsinkiin. Ympäripuhuin Daven ajamaan meidät Manchesteriin kentälle ettei tarvitse junassa pelleillä eikä tulisi niin pitkiä odotusaikoja kentällä jne. Oon kyllä niin ilonen että Dave pystyi tuomaan mut kentälle koska se ihan oikeesti helpotti koko matkaa huomattavasti. Junalla mentäessä oltais jouduttu hengailemaan pari tuntia jo ennen kuin pääsee jättämään laukut ja menemään turvatarkastuksesta läpi ja "Mansen" kentällä ei edes ole kahviota ennen turvatarkastusta joten 2-vuotiaan kanssa siellä odottelu ei ole mitään herkkua.. Päästiin siis suoraan jättämään (ruumis)laukku ja jouduttiin odottamaan vaan puolisen tuntia ennen koneeseen pääsyä. Lento itsessään oli kohtalaisen ok, Aiden istui yllättävän maltillisesti koko 2,5 tuntia, vaikka ei se silti mitään herkkua ollut.


Pappan ruohonleikkuri on paras!


Pappan auto on vielä parempi!
Joka ikinen aamu oli pakko päästä tarkistamaan "tilukset". Eli toisinsanoen täytyi kävellä ympäri pihaa, katsoa että auto on ok, mennä katsomaan ettei kukaan ole varastanut ruohonleikkuria tai moottoripyörää tallista yön aikana ja sitten tarkistaa auto uudelleen. Sen jälkeen voikin tallustella sinne tänne vähän aikaa ja sitten mennä aamupäiväkahville :D




Kypärä ei oo yhtään iso ;)

          








Kerittiin Marikan kanssa näkemään pari kertaa mikä oli tietty aivan huippua. Meillä on perinne (tykkään perinteistä) käydä aina samassa kiinalaisessa syömässä syystä siitä että se on vaan niin hyvää. Se on ehkä maailman paras kiinalainen. Me oltiin kuitenkin ajoitettu meidän visiitti typerästi sunnuntaille eikä paikka tietenkään ollut auki. Aukioloaikojahan ei voi esim netistä katsoa etukäteen tai mitään... Mietittiin mihin mentäisiin syömään, nälkä kun oli, ja Marika sitten ehdotti nepalilaista ravintolaa lähistöllä (nimeä en muista) ja oli kyllä niin hyvää ruokaa että! Ja sitä todellakin oli riittävästi. Röyh.



Aiden pääsi myös Kirjurinluotoon ekaa kertaa. Hyvä paikka purkaa energiaa, tekemistä riittää. Tottakai kun mun lapsesta on kyse, niin ensin kävellään pienempien leikkialueen ohi ja todetaan ettei ole tarpeeksi jännä ja sitten mennään isoimpaan liukumäkeen mihin pääsee itse kiipeämään.. Oli hauska viedä Aiden johonkin missä on itsekin muksuna leikkinyt. Kohtalaisen nostalgista, heh.











Asuntovaunulehti oli kova juttu!

Tampereen kirjeenvaihtaja A ilmaantui myös paikalle ja tehtiin Duploista Qashqai. Whyt not?



Kotiin lähdössä.

Kuvapläjäys

No excuses, laiskottelu voittaa välillä blogin päivittelyn ;) Tässä kuitenki kuvia todisteeksi että elossa ollaan! 

Bitts Park


Käytiin uudessa jenkkityylisessä Ed's Dinerissa syömässä. Oli niin nams!


Top Gear Magazine on kohtalaisen luettu..








Aiden ja Lucas


Kummisetä Carl on aivan paras tällä hetkellä, äiti ja isä ei todella kelpaa..


Oltiin Katella yökylässä


Mummum lähettämä auto on aivan huippu! Sitä ei voida jättää mihinkään edes hetkeksi


Lisää kuvateksti




maanantai 18. elokuuta 2014

...


                                                 

Lucas täytti 2 pari viikkoa sitten ja sitähän piti tietysti juhlistaa. Jos jotain opin niin sen että älä ikinä siivoa ennen lastenkutsuja. Se on niiiiiin turhaa!



                                                  

Nuori herra on oppinut väittelemään itsensä kanssa. Aivan huippua!

"What's that?"
"It's a car!"
"No, it's not!"
"Yeeeeeeeessss..."
"Phewww.."

Että niin. Edelleenkään ei puhu enempää Suomea mutta ymmärtää kyllä ihan hyvin. Englanti johtaa myös ymmärtämisen puolella, mut se nyt ei varmaan yllätä ketään. Kiva huomata edistystä joka tapauksessa, ihan sama millä kielellä :)


                                                  


                                                 

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Terkkuja!

Leikkipuistossa

No niin. Pistetaas sellaset 6kk:n kuulumiset pakettiin. Blogia ei ole paivitetty hyvin pitkalti teknisten vaikeuksien takia. Ennen oli niin katevaa paivittaa iPhonella, joka erinaisten vaiheiden kautta vaihtui Nokia Lumiaan (johonkin niista). Ihan kiva puhelin muuten, mutta blogin paivittaminen meni mahdottomaksi. Sain Bloggerin appsin puhelimeen, mutta kuvien lisays ei toimi jollei ole sita, tata ja tuota appsia lisana ja Google+ -tilia. Tossahan menee ika ja terveys! Ihan oikeesti, joku raja... Nyt sain kuitenkin lapparin toimimaan jotenkin ja sain kuvia puhelimesta koneelle (monen mutkan takana oli sekin, thanks Nokia!) ja bonuksena nettikin toimii, joten here we go!

Reiluun puoleen vuoteen on mahtunut yhta sun toista. Isoin muuton meidan elamassa on varmaankin ollut muutto. Paatettiin muuttaa Carlislesta maalle. Luitte oikein, MAALLE! Meilla on supersopo mokki (cottage). 2 makkaria, 2 olkkaria, isohko keittio jonne mahtuu jopa ruokapoyta ja tietenkin kylppari. Ihan parasta on oma piha, jota meilla ei ikina kaupungissa asuessa ollut. Tai oli meilla ennenkin ns court yard, eli betoninen korkea-aitainen parvekkeen kokoinen tila. Ei tuokaan piha mikaan suuren suuri ole, mutta parempi kuin ei mitaan. Ihan huikeeta istua aamulla juomassa teeta omalla pihalla ja morotella naapureita. Kiva paastaa koirat ja Aiden pihalle ilman mitaan sen suurempia suunnitteluja, ei tarvitse lahtea mihinkaan, sen kun vaan avaa oven. Me ollaan Daven kanssa molemmat ihan rakastuttu tahan mokkiin, taalla on aivan ihanaa asua. Okei, talvella on kylma ja lammityskulut on tahtitieteelliset, mutta suurimman osan vuodesta tama paikka on ihana. Huono puoli taalla on se, etta taalla ei ole mitaan. Ei sitten niin yhtaan mitaan. Naapurissa on pubi joka sulki ovensa viikkoa ennen kuin muutettiin tanne, kauppaa yms. taalla ei ole ollut enaa vuosikausiin. Koulu ja paivakoti sentaan loytyy ja ne huhupuheiden mukaan onkin tosi hyvia. Autolla taalta ajaa Carlisleen 15-20 minuutissa, Penrithiin paasee 10-15 minuutissa. Busseja taalta kylalta ei kulje, lahin pysakki on reilu 2km:n paassa. Toisaalta ihanaa kun saa olla omassa rauhassa ilman etta anoppi tms on koko ajan koputtelemassa ovelle kun sattui vaan olemaan ohikulkumatkalla.


Bussissa

Se oma piha!

Piknik.
 Aiden on oppinut vaikka mita. En enaa edes muista  mita silloin osasi kun viimeksi kirjoittelin ja mita on sen jalkeen oppinut. Vauhtia nuorella herralla ainakin piisaa! Varsinainen ikiliikkuja. Pituutta ja ketteryytta on sen verran etta melkein mikaan ei ole Aidenin ulottumattomissa. Mini kavelee, juoksee, hyppaa, napraa kaikkea aika katevasti, haluaa syoda itse, puhuu vahan ja ja ja.... Ajatus on koko ajan ollut opettaa Aiden kaksikieliseksi ja vihdoinkin joitain tuloksia alkaa nakya. Englantia Mini ymmartaa huomattavasti paremmin ja puhuukin sita enemman, vastaa englanniksi kun kysyn suomeksi jne. Eihan se sinallaan yllata kun aika vahan sita suomea taalla kuulee... Me katotaan Muumeja ja Rollia, mut ei sitakaan ihan maarattomasti jaksa. Varsinaisia itse muodostettuja lauseita ei viela oikein tule, mutta useamman sanan rimpsuja tulee kylla. Esim "one tooo teeee GO!" ja "ou mai gaaaad!" :D Selittaa kylla paljon omalla kielellaan, joka asiaan tuntuu olevan jotain sanottavaa. Olisi ihan mahtavaa kuulla jo mita pikkumies oikeen haluaa sanoa. Uhmaa on ollut havaittavissa jo ties kuinka kauan. Kaupassa on heitetty itkupotkuraivarit lattialla kun ei saanut menna minne itse halusi, leikkipuistosta lahdettaessa on huudettu kurkku suorana, kotona kiukuttelu on arkipaivaa. Muille Mini kayttaytyy todella hyvin paasaantoisesti, mutta kotona sita omaa tahtoa loytyy enemman kuin tarpeeksi.



Lucas ja Aiden kattoo Tuomas-veturia padilta







Hernari kelpas!

Lukijat