Lilypie First Birthday tickers

Lilypie Second Birthday tickers

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Uudet kärryt

Tässä alkaa pikkuhiljaa tottumaan tähän vauva-arkeen. Alkuun oli outoa herätä keskellä yötä syöttämään ja kotoa lähteminen tuntui kauhean vaivalloiselta jne, mutta ei ne enää niin oudoilta tunnu. Pikemminkin päinvastoin! On outoa mennä kauppaan yksin ja kaupungille lähteminenkin alkaa menemään jo rutiinilla. Tottakai kaikkeen menee aikaa enemmän kuin ennen, mihinkään ei lähdetä ihan 5 minuutin varotusajalla.
 
Mä seikkailen enemmän tai vähemmän jos jonkinnäkösillä vauvafoorumeilla ja yhtä asiaa mun täytyy oikeesti ihmetellä: sitä miten mielettömästi ihmiset stressaa ihan kaikesta. Varmaan liki jokanen äiti, ensikertalainen tai ei, miettii että saako vauva tarpeeksi ruokaa, onko vaatetta liikaa/liian vähän säähän nähden ja muita samankaltasia juttuja. Mutta tosi moni oikeesti tuntuu stressaavan ihan älyttömästi ihan kaikesta. Monet ei voi mennä mihinkään siinä pelossa et vauva alkaa itkeä keskellä kauppaa tai kahvilaa tai sitten siellä kaupassa käydään juosten seuraten vauvan joka inahdusta ja liikahdusta valmiina juoksemaan takasin autoon jos pahin tapahtuu. Miksi, ihmiset, miksi? Kaikki vauvat itkee ja kitisee, syöttäminen onnistuu muuallakin kuin kotona kun vähän käyttää mielikuvitusta ja lastenhoitohuoneita löytyy suurin piirtein joka paikasta. Okei, tosi hankalan vauvan kanssa voi olla vaikeeta lähteä, mut ei 2/3 vauvoista voi olla niin hankalia. Tekisi mieli sanoa et rauhottukaa hyvät ihmiset vähän. Tai sitten tässä asiassa on joku juttu mitä mä en vaan oo tajunnu, että jos näin on voisko joku valaista mulle asiaa hiukan?
 
Meidän täyty ostaa uudet vaunut, vanhoille kun kävi vähän ohrasesti. Kyllä mä jo ostaessa huomasin et ne takapyörät oli vähän vinossa, mut en ajatellu niistä mitään sen enempää etenkin kun turvakaukalo ja sen telakka oli ne mitä mä siitä paketista oikeesti halusin. Toinen takapyörä alko tikittään joku kerta ja heiluun vähän enemmän ja viime viikolla se sitte spontaanisti putos pois kun laitettiin vaunuja autoon. Olihan se jokuseen kertaan ottanu osumaa kun vaunuja oltiin laitettu autoon, meen Micran takaluukku on vaan auttamattomasti liian pieni. No, ei siinä sitten mitään, Market Halliin vaan uusia ostamaan. Daven äiti oli niin ihana että makso uudet, ne on meen tän vuoden joululahja (vaikka mitään lahjoja ei pitäny ostaa, heh). Hauck Eaglet 2 in 1 tarttu sitte mukaan 120 punnalla. Tosta sais travel systeminkin jos haluis, mutta me tultiin siihen tulokseen että me ei tarvita uutta turvakaukaloa eikä eikä kaikkea muuta pikkumukavaa mitä siinä olis sitte mukana tullut. Ja olis ne tilpehöörit nostanu hintaakin kivasti. Ainoo huono puoli on että meen vanhaa Gracon turvakaukaloa ei saa kiinnitettyä noihin vaunuihin, mutta eiköhän me selvitä.
 
 
Jopa ilman sitä "vaunukoppaa" näistä saa ihan siedettävät vaunut.
 
 
Näistä tulee ihan normit matkarattaat ja ettei vaan muksu karkaa niin oon 5-pistevaljaat.
 
Pysyy ainakin lämpimänä kun saa jalat tonne pussiin.
 
Ja mikä parasta: nää vie "taiteltuna" vaan noin puolet siitä tilasta mitä vanhat. Meidän Micra kiittää.
 
On noissa sadesuojakin mut en viittinyt ruveta säätään sen kanssa. Olishan sitä voinu myös imuroida ennen noitten kuvien ottamista, mut ei olla niin pikkutarkkoja.
 
Matkustajakin tuntuu olevan ihan tyytyväinen <3
 
Meillä on myös ihan todenteolla alkanut Asuntoa mä metsästän -projekti. Mä en oo koskaan ollu tän kämpän suurin fani, mutta nyt on mitta täynnä. Meidän minikokonen "keittiö" saa mut raivon partaalle aina kun yritän tehdä jotain valmisateriaa haastavampaa murkinaa. Sinne ei vaan yksinkertasesti mahdu kaikki mitä tarvis. Takapiha ei oo se käytännöllisin koirien kanssa + sekin on liian pieni ja sen takia meidän moottoripyörä on meen olkkarissa ja telkkari ruokailuhuoneessa ym. Sitten tässä on myös oikeesti huonoja puolia kuten lämmitys (tai pikemminkin sen puute), vuotava katto ja home. Keskuslämmitys vuotaa vedet pattereista ruokailuhuoneen matolle joten sitä ei voi käyttää ja näin ollen lämmintä vettä ei tuu muualta kuin suihkusta. Suihkun veden lämmitys siis on jotenki eri tavalla niin sitä voi käyttää no problems. Katossa on jäätävä reikä ja näin ollen vesi tulee vinttiin sisällä ja valuu ties mihin ja hometta on nyt jo jopa vaatekaapissa, jeshh. Eli ei ihan ideaali tilanne vauvan kanssa. Ja meidän vuokraisäntää kiinnostaa - not. Koko kevät ja kesä ollaan valitettu mut mitään ei tapahdu ja mun mitta on täynnä.
 
Me melkein saatiin yks aivan ihana kämppä mut se meni kirjaimellisesti nenän edestä. Koirien kanssa on pikkasen haasteellista löytää jotain siedettävää asuntoa joka sopii meidän hintabudjettiin, joten ollaan nyt sitten haettu asuntoa kaupungilta. Ei ehkä saada mitään unelmakämppää sitä kautta, mut hyvänä puolena kaupungilla on se että siinä asunnossa saa asua vaikka maailman tappiin asti jos haluaa jos vuokran maksaa eikä tartte miettiä et mitä jos se myydään tai omistajalle tulee muita suunnitelmia asunnon kanssa. Plussana on tietty myös se, että asunnot remontoidaan tiettyyn standardiin eli keittiö on uudehko ja kylppäri samaten ja kaikki korjaukset tapahtuu nopeesti. Keittiön kaappeja ja kylppäriä lukuunottamatta asunnon saa laittaa mieleisekseen, mikä on tosi kiva juttu myöskin. Tosin sen joutuu maksamaan itse, mutta onpahan ainakin sitte oman maun mukanen. Asunnon saa myös ostaa omaksi jos tykkää ja ne on aika edullisiakin. Ainoa vaan että niitä on aikaa vaikea saada. Hakemukset tosin priorisoidaan joten meillä toivo elää että pienen vauvan ja näitten ongelmien kanssa saatais jotain aika nopeesti. Peukut pystyyn! :)


maanantai 22. lokakuuta 2012

(kauhu)kertomusta synnytyksestä

Lauantaina 29.9. alko iltapäivällä tulla kivuttomia supistuksia säännöllisesti. Sitä jatku koko lauantain. Sunnuntaina jatku, mutta ne alko tuntuun jo joltain, inhottavilta lähinnä. Maanantaina aamulla heräsin kun supistukset alko oikeesti oleen kivuliaita, niitä tuli silloin noin 10 minuutin välein. Iltapäivällä kävin kävelemässä niin supistukset alkoivat tulemaan noin 6 minuutin välein. Iltaa kohden ne muuttui vaan kivuliaammiksi, väli pysyi samana. Illalla päädyttiin lähtemään sairaalaan kun aloin olla jo aika kipeä. Sairaalassa oltiin vähän ennen puoltayötä ja lykkäsivät mut sitten samantien käyrille. Supistuksia tuli ja tunnin käyrillä olon jälkeen kätilö päätti katsoa kohdunsuun tilanteen. Meinasi siinä itku päästä (ja pääsikin) kun kivut olivat oikeasti jo aika kovat ja kohdunsuu ei ollut auennut senttiäkään. Kätilö antoi kipupiikin ja rauhoittavia jottai saisin nukutuksi. Kipuun se ei juurikaan vaikuttanut, mutta kyllä siitä pää sekaisin meni... Yritin nukkua ja Dave katseli telkkaria ja facebookkasi tilannetta :D Parin tunnin päästä sain toisen piikin kun ensimmäisen vaikutus väheni. Lääkäri tuli katsomaan tilanteen toisen piikin laitoin yhteydessä siinä 3 kieppeillä tiistaiaamuna, olin silloin 2-3cm auki. Vähän tuon jälkeen aloin vuotamaan verta ihan reippaasti. Kätilö ja lääkäri miettivät että olisiko se voinut olla limatulppaa ainakin osittain. Laittoivat mut takasin käyrille ihan varmuuden vuoksi ja lääkäri päätti puhkaista kalvot homman nopeuttamiseksi kun varmuutta ei ollut mistä veri tulee. Olin noin 4cm auki ja kivut oli kovat. Sain morfiinia olon helpottamiseksi, mutta ei se paljon tuntunut tehoavan, siitäkin vain meni pää sekaisin. Viimeiset selkeähköt muistikuvat on kun aamulla noin klo 9 sain ilokaasua ja tippa laitettiin vauhdittamaan synnytystä. Omat supistukset olivat kovia, mutta eivät saaneet juuri mitään aikaan ja vuosin edelleen ja lääkäri pelkäsi vauvan voinnin huononevan vaikka sydänäänet olivatkin edelleen hyvät. Tipan laitosta ponnistusvaiheen alkuun on totaalisen hämärän peitossa, kätilö kertoi että olin aika sekaisin kivusta, väsymyksestä ja lääkkeistä ja nukuin jopa supistusten aikana ja hereillä ollessani itkin. Olisin niin halunnut epiduraalin tai edes jonkin muun puudutteen, mutta sairaala ei tarjoa niitä. Kun olin vaaditut 10cm auki sain ruveta ponnistamaan. Muistan kuinka kivut helpotti heti kun supistuksen aikana sai ponnistaa. Kuudella työnnöllä vauva oli ulkona ja sainkin pikkuisen rinnalle samantien. Siinä viivyttiinkin pitkä tovi, minä ja Dave ihmeteltiin vauvaa joka oli niin pieni mutta niin täydellinen <3 Poika syntyi 2.10. klo 14.32 ja strategiset mitat oli 3690g ja 50cm. Olo oli niin helpottunut kun pahin osuus oli ohi. Istukan ulos saaminen oli taas oma lukunsa ja tipan avulla sitä nyhdettiin irti tovi.
 
 Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja vauva sai ensin 9 pistettä ja seuraavaksi täydet 10. Saldona yksi pienehkö nirhauma, kirjattiin 1 asteen repeämäksi, tikkejä ei tullut ja verta meni aika paljon. Avautumisvaiheen pituudeksi on laitettu 30h, ponnistusvaihe 15 min ja jälkeiset 20 min. Ihan heti en uusiksi leikkiin ehkä ryhdy vaikka kaikki menikin hyvin, oli vaan niin rankka kokemus ja fiilikset on edelleen aika ristiriitaiset. En oikeen osaa sanoa oliko positiivinen kokemus vai ei. Davelle kyllä 10+ tukena olemisesta :)
 
Hyvännäköstä porukkaa

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Ensimmäinen viikko

Meidän ensimmäinen viikko on mennyt kaiken kaikkiaan hyvin. Kaikki ihmettelee miten vauva voi olla niin rauhallinen ja vaan nukkua ja syödä eikä itke ollenkaan. Jatkuisi vaan samaan malliin... ;) Jonkinlaista tarinaa itse synnytyksestä tulee myöhemmin kun saan ne ajatukset kasaan ja tajuan edes itse miten kaikki oikein meni. Sen verran sanon että muistikuvat on puolesta välistä saakka aika heikot...
 
Ensimmäinen yö sairaalassa meni hyvin. Vauva oli todella väsynyt raskaasta synnytyksestä (kuten äitikin) ja vain nukkui. Välillä kätilöt kävivät herättelemässä syömään, mutta ei toisella oikein ollut nälkä. Nukahti joka kerta kun yritti. Olisipa vain itsekin saanut nukkua niin hyvin, muiden vauvat kun kitisivät senkin edestä ja jatkuvasti oli koko yön ajan jonkinlaista trafiikkia johonkin suuntaan. Aamulla aamupalan jälkeen lääkäri kävi jututtamasa mua ja kätilön kanssa tarkastivat vauvan ja sanoivat että sitten kun siltä tuntuu niin saa lähteä kotiin, paperityöt on siltä osin tehty. Olin pikkasen yllättynyt että jo nyt kotiin, vauvallahan ei ole ikää edes 20 tuntia ja mä oon ihan poikki. Soitin kuitenkin Daven hakemaan. Jälkeenpäin katsoin että mun postnatal-korttiin oli siltä aamulta kirjoitettu että vaikutin masentuneelta lääkärin ja kätilöiden mielestä. Ihmekös tuo, 30 tunnin synnytys ja unta 4-5 tuntia... Daven isäkin sanoi jälkeenpäin että näytin aivan hirveältä kun kotiin pääsin ja siinä sitä porukalla ihmeteltiin sairaalan kotiutumispolitiikkaa.
 
Sairaalassa seuraavana aamuna
 
Ensimmäiset pari yötä kotona meni vähän niin ja näin. Poika huusi heti kun käsistäni laskin, päivällä nukkui kuin tukki missä vain tai miten päin vain. Äidiltä kysyin neuvoa ja kätilöltäkin kyselin kun kävi kotikäynnillä. Että meillä nukutaan nyt sitten yövalon kanssa ja pikkuinen on kiedottuna mun t-paitaan ja toimii. Siitä lähtien on nukuttu hyvin molemmat ja yöllä herätään vain syömään ja sitten tyytyväisenä jatketaan unia. Ainoa inhottava puoli yöllä on se kun koirat kuulee mun liikkuvan yöllä ympäriinsä niin haukkuminen alkaa. Kaipa niiltäkin ottaa aikansa tottua yöhiiviskelijöihin vaikka luulin että ongelmia ei olisi kun olinhan jo kuukausitolkulla ravannut vessassa monta kertaa yössä. Ei asia mua haittaa, mutta Davea saattaa haitata...
 
Ikää 2 päivää
 
Syömään meillä herätään pääsääntöisesti 3-4 tunnin välein ympäri vuorokauden. Pari ensimmäistä päivää vauva söi hirveän huonosti eikä syömään herättämisestäkään tullut mitään kun toista ei vain saanut niin paljoa hereille että olisi syönyt. Ajattelin että no, mitäpä tuosta, kai terve vauva tietää koska on nälkä ja syö silloin. Näinhän se menee. Tosin ensin vauva ei meinannut saada otetta rinnasta ja siinä meinasi turhautua jo yksi jos toinenkin, mutta parin päivän treenaamisen jälkeen alkoi sekin sujumaan ja nyt sujuu oikein mallikkaasti. Maitoakin tuntuu riittävän.
 
Maanantaina kätilö kävi tarkistamassa että kaikki on okei meillä molemmilla. Painoakin oli poika saanut ensimmäisen viikkonsa aikana. 3690g oli nyt 3770g eli 80g oli tullut lisää. Siihen ollaan oikein tyytyväisiä. Kaikki muukin oli ok. Kätilö otti pojan kantapäästä verta joitain seulontatestejä varten. Taisi kokeen otto sattua enemmän äitiä kuin vauvaa, pieni käytännössä katsoen nukkui kokeen ajan. Kätilö varoitteli että nyt saattaa itkeä kovastikin. No, eipä itkenyt. Avasi toista silmäänsä hiukan ja päästi pienen "eeeeeehhh..." -äännähdyken ja lähti takaisin höyhensaarille. Pissasi kuitenkin kätilön päälle kuten asiaan kuuluu.
 
Vauva on kyllä valloittanut kaikkien sydämet ihan täysin. Dave saattaa vain katsoa poikaa vaikka kuinka kauan. Daven vanhemmat ovat molemmat ihan myytyjä ja Alex ei saa silmiään irti eikä paljon muusta puhu kuin vauvasta. Ei varmaan tarvitse sanoa että äitikin on ihan myyty <3
 
Huomenna meillä on "nimiäiset". Vauva saa virallisesti nimen huomenna kun käydään rekisteröimässä syntymä. Olisihan tässä vielä kuukausi aikaa tehdä se, mutta ajateltiin hoitaa se alta pois mahdollisimman nopeasti kun nimet on kerran jo päätetty aikoja sitten. Mitä sitä suotta odottelemaan.
 
 
 
Ylin kuva on kun vauva on 4 päivän ikäinen ja 2 alinta tältä aamulta viikon ja päivän ikäisenä.
 
Viikko sitten meidän elämäämme saapui jotain korvaamattoman kallista, mutta myös jotain lähti. Cassie-tyttö vietiin lopetettavaksi. Krooninen silmätulehdus ja dementia vaivasi ja sokeakin oli käytännössä katsoen. Ajateltiin että se on loppujen lopuksi parempi, ei haluttu että joutuu kärsimään.


torstai 4. lokakuuta 2012

Tervetuloa maailmaan!

Meidän "pieni" päätti saapua tiistaina 2.10. klo 14.32. Painoa herralla oli 3690g ja pituutta 50cm. Sairaalasta kotiuduttiin eilen keskiviikkona kun kaikki oli hyvin. Myöhemmin on tulossa lisää stooria.

Lukijat