40+6 and the blue rhino with a stripy bum

Täällä vielä hengaillaan yhtenä kappaleena - valitettavasti. Eilen Dave jo hihkui riemusta että jotain tapahtuu kun mulla alko supisteleen 10 minuutin välein. Ei mitään kovin kivuliaita ollut, mutta jotain kuitenkin. Ne jatkui ja jatkui. Edelleen, yli vuorokausi myöhemmin, supistelee joka 10. minuutti, mutta nää on jo kivuttomia eli tuskin mitään tapahtuu vieläkään. Tai eihän sitä tiedä, ehkä tää baba yllättää ja tulee just sillon kun sitä vähiten odottaa! Kaikki vaan päivittelee, että miten voi mennä näin paljon yli. Sinänsä hassua kun kuitenkin suurin osa raskauksista menee lasketun ajan yli ja ensimmäistä lasta odottavilla menee keskimäärin vielä vähän enemmän yli kuin muilla. Eiköhän tämä kuitenkin tässä viikon sisään ulos saada. :)

 

Käytiin Daven ja äitinsä kanssa kaupungilla viime viikolla kun herralla oli vapaapäivä. Poikettiin TK Maxxissa ja Dave bongasi sieltä tollaisen sinisen sarvikuonon. Se oli kuulemma ihan pakko saada ihan vain senkin takia että sillä on raitainen maha ja takamus. Oli huumoria saada tuo autoon. Tuo on siis tuollainen lasten "jakkara". Eihän sille ihan hetkeen käyttöä ole, mutta on tuo kiva noinkin. Kaipa tuo vielä sinne vauvan huoneeseen mahtuu, vaikka aika täyttä siellä jo onkin. Tosin saattaa mahtua paremmin kun täytyy vähän vaihtaa järjestystä siellä että päästään tarvittaviin pistorasioihin käsiksi.

 

 



40+4

Ei mitään. Ei vieläkään mitään. Olo alkaa olla sellanen että kyllä nyt vois jo jotain tapahtua. Daven äiti veikkasi 5 viikkoa sitten mahan roikkumisesta päätellen että kyllä se vauva 2 viikon sisään syntyy. Mennään jo 3 viikkoa yli sen ennustuksen, heh. Eräs kaveri oli 100% varma että tämän kuun 29. vauva näkee päivänvalon, samaa veikkasi toinenkin kaveri. Saa nähdä josko se ennustus pitäisi paikkaansa. Tuskin tarvitsee sanoa että mä niin toivon vauvan saapuvan huomenna, tänään kun ei enää oikein kerkiä jollei syöksyllä meinaa tulla :D Tiistaina pitäis kätilön tulla kotikäynnille, sen pitäis olla viiminen neuvola. Jossei vauva siihen mennessä näyttäydy, niin sitten yritetään vähän hätyytellä josko lähtisi tulemaan, silloin on vuorossa "membrane sweep". Jokainen voi googletella sen merkitystä kun en osaa selittää. Jossei se saa vauvaa tulemaan niin sitten seuraavana onkin käynnistys. Ja sen kyllä haluan mahdollisimman pian jo ihan tän olotilan takia jota en välttämättä halua pitkittää enää yhtään... Vois melkein sanoa että ketuttaa kun ihmiset sanoo: "Koita nyt nauttia näistä viimisistä päivistä!" Koita nauttia, pyh. Ei tässä paljon nautita kun käveleminenkin sattuu niin pirusti ja nukkunut en oo viikkoihin! Tosin ei sitä varmaan niin kauheasti vauvankaan kanssa nukuta, mutta olis ainakin tää fyysinen olo toivottavasti vähän parempi.

 

40+1 ja mä sivistin itteeni

Laskettu aika tuli ja meni eikä vauvaa kuulunut. Yllättävää. Aamulla herättyäni kuulostelin melkeinpä toiveikkaana josko jotain supistusten kaltaista olisi tullut taas. Eipä tullut. Koko päivän on tullut harjoiteltua niin pirusti kyllä ja nyt on sellanen fiilis että mun lantio halkee seuraavaks jossei se vauva tuu pihalle sieltä.

 

Oon tässä ollut kotosalla hyvän tovin ja siinä on ollut aikaa tehdä kaikennäköstä mm. lukea. Tykkään lukemisesta ja ennen tuli luettua paljonkin. Eniten tykkään lukea kotimaista, tyylilajilla ei ole niin väliä, kaikki menee. Mieluiten kuitenkin ehkä dekkareita tai jotain huumorilla höystettyä. Jostain mystisestä syystä nykyisin tuo kotimainen kirjallisuus on kuitenkin harvinaista herkkua. Kuitenkin sain porukoilta synttärilahjaksi vähän Markus Kajoa ja äiti lähetti vielä bonuksena Sinikka Nopolaa. Ja kun tämähän nyt ei ole pelkästään vauvablogi vaan kaikkea muuta myös fiiliksen mukaan niin ajattelin niistä kirjoittaa muutaman sanasen. Myöhemmin myös ehkä muista kirjoista, aika näyttää.

 

Markus Kajo: Kettusen kannettava (2008)

 

Oon aikasemmin lukenut tasan yhden Kajon kirjan, Kettusen kootut. Sen oonkin sitten lukenut läpi hartaasti ja moneen kertaan. Muita en ole onnistunut saamaan käsiini. Kirja siis koostuu lyhyistä pakinoista, pituudet vaihtelee muutamasta rivistä sivun pituisiin. Aiheet vaihtelee jäniiden kalenterista siihen miten kätevää olisi jos k-kirjain korvattaisii merkillä '. Samankin kirjoituksen sisällä ajatukset voi pomppia laidasta laitaan. Lopussa sitä ihmettelee että miten alkuasemasta päädyttiin tällaiseen tilanteeseen. Olen monesti ihmetellyt mistä nuo Kajon ajatukset oikein kumpuavat, niissä kun ei aina tunnu olevan päätä eikä häntää. Tai omalla tavallaan niissä kyllä on, mutta pistää ihmettelemään miten joku on tullut ajatelleeksi moista asiaa. Kirjan yksi parhaita puolia on Kajon totaalisen omaperäinen kirjoitustyyli. Sanoja taivutellaan eri tavalla kuin yleensä ja lauseen sanajärjestys pistetään aivan uusiksi. Siitä syntyy äärettömän mielenkiintoinen kokonaisuus joka todella jaksaa naurattaa uudelleen ja uudelleen. Kettusen kannettava on kyllä sellainen kirja mitä ei kannata ottaa matkalukemiseksi mihinkään julkiseen kulkuneuvoon jossei halua saada katseita sen takia että hihittelee yksinään.

 

 

Sinikka Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus

 

Mä oon totaalisen ihastunut Nopolan Eilaan ja Rampeen. Vanhempi tamperelainen pariskunta kyseessä joka elää niin tavallista elämää kuin olla ja voi. Heillä on myös tytär, "likka", joka lähentelee varmaan 40 ikävuotta, mutta on Eilalle ja Rampelle edelleen ns. vauva. Kirjassa ei ole varsinaista juonta vaan enemmänkin joku juonen tapainen. Se koostuu pätkistä joissa on Eilan ja Rampen keskusteluja, ajatuksia yhdessä ja erikseen ja likalla on myös oma osuutensa. Näiden vuoropuhelujen ja ajatelmien myötä se juoni etenee: käydään kesälomareissulla Kari Vepsää ihailemassa, likan luona kylässä ja unohdetaan hääpäivä ja samalla saadaan selville miten Eila ja Rampe tapasivat. Koko kirjan kruunaa se että se on kirjoitettu tampereen murteella. Tästä kevyemmäksi lukeminen ei paljoa muutu, koko kirjan lukaisee yhdeltä istumalta helposti, aikaa vierähtää muutama tunti.

 

40+0!

Tätä päivämäärää ollaan odoteltu kuukausitolkulla ja nyt se on täällä. Ei sillä että ajattelisin lasketun ajan olevan jonkinlainen eräpäivä, vauva on takuulla sylissä siihen mennessä. Pakko toki myöntää että toivoin aika hartaasti että vauva olisi maailmassa tähän päivään mennessä, etenkään kun raskaus ei ole ollut ehkä sieltä helpoimmasta päästä, kaikenlaista kremppaa on riittänyt vaikka muille jaettavaksi. Laskettuun aikaan vaan (ainakin mun kieroutuneissa ajatuksissa) liittyy tavallaan jotain melkeinpä myyttistä. Onhan tässä jo pari viikkoa menty ajatuksella että vauva voi saapua koska vain, mutta nyt se ikään kuin on entistä todellisempaa. Nyt oikeasti on ajatus että lähtö sairaalaan voi tulla ihan koska vaan ja viimeistään kahden viikon päästä vauva on maailmassa. Tänään aamulla sainkin "varoituksen" että synnytys tosiaan voi käynnistyä millä sekunnilla tahansa. Unessa olin raskaana ja synnytys alkoi, tuli supistuksia. Heräsin ja ajattelin että olipa realistinen uni, mutta parin minuutin kuluttua tajusin että kyllä ne unenkin supistukset oli ihan aitoja. Seuraavan tunnin kellottelin supistuksia jotka tulikin kivasti 10 minuutin välein. Sitten oli pakko nousta ylös, ei kärsinyt maata paikallaan enää. Liikkeelle lähtiessä ne sitten loppuivatkin. Koko päivän on sen jälkeen vähän juilinut alavatsaa ja harjoitussupistuksia on tullut enemmän kuin laki sallii. Ehkä ensi yönä... ;)

 

Lasketun ajan kunniaksi ajattelin esitellä vauvan huoneen joka on hyvin pitkälti valmis. Ainoastaan itkuhälyttimen liiketunnistin pitää laittaa patjan alle ja saada johdot riittämään lähimpiin pistorasioihin. Niin ja imuroida pitäisi, mutta sen Dave saa tehdä mun ollessa sairaalassa.

 

 

 

 

 

Pinnis, sitteri, amme... Pinniksestä muotoutuu aikanaan taaperolle sänky. Koko tsydeemi on Daven 4-vuotiaan pojan vanha, vähän kulumaa reunoissa mutta eipä tuo haittaa. Sitterin bongasin parilla punnalla läheisestä charity shopista, samoin ton pinniksen päällä olevan mobilen. Amme siirtyy kylppäriin aikanaan. Äiti kävi heinäkuun alussa ja osti tuon valkoisen lipaston joka on aivan täynnä vaatetta. Tuossa sängyn päällä on vielä sellainen taso vaipanvaihtoa varten, mutta se ei ollut vielä tullut kun kuvaa otin joskus kuukausi sitten.

 

 

Joku neropatti joskus aikanaan on päättänyt että "boileri" (siis se hökötys joka ohjaa kaasulla toimivaa lämmitystä ja pitää huolen että lämmintä vettä riittää) pitää sijoittaa makkariin. En todella ymmärrä miksi, se pitää tosi ärsyttävää ääntä lämmittäessään vettä ja on myös tosi ruma. Miksei sitä oo voitu sijoittaa vaikka johonkin vessan komeroon missä se ei haittais ketään? Ostettiin Nalle Puh -tarroja joita piti liimailla seinille, mutta eihän ne ottaneet kiinni tuohon maalattuun lasikuitutapettiin niin liimailin ne tuohon sitten. Tarroja olis vielä että vois tohon yläosaankin jotain laittaa...

 

 

 

Jotain nostalgista on pakko olla! Viljami-merimiesnukke, omasta ja siskon toimesta jo aika hyvin imeskelty, heh. Sitten on tuo musiikkia soittava nukke jonka oon muistaakseni saanut kummeilta ristiäislahjaksi sillon joskus.

 

 

Joskus olisin halunnut että musta olis tehty myös tällainen kirja, joten ajattelin nyt korjata tämänkin kauhean "vääryyden".

 

 

Vauvan sairaalakassi on pakattu! Tuntuu että kauheasti täytyy ottaa mukaan verrattuna siihen kun Suomessa riittää vauvan kotiutumisvaatteet. Täytyy olla pyyhettä, peittoa, vaippaa, bodya.... Käytännössä katsoen kaikki paitsi lakanat. Itselle samaten. Että tuntuu kuin sairaalaan pitäisi mennä muuttokuorman kanssa.

 

 

 

Laitoin vielä kuvaa yhdistelmävaunuista jotka ostin jo ehkä rv 9 charity shopista. Oli sen verran hyvä tarjous (olisko ollut 50 puntaa). Pakettiin kuului itse vaunut, kantokoppa, sadesuoja, aurinkolasikotelo (se tarpeellisin!), turvakaukalo ja isofix-telakka sille. Mikä parasta, kaukalo ja telakka täysin käyttämättömiä, muut hyvin vähän käytettyjä. Dave vieläkin myhäilee miten tuli tehtyä hyvä ostos ja katselee samanlaisen paketin (uusien ja käytettyjen) hintoja eBaysta...

 



Kuka, mitä, hä?

Kuka?

 

Blogia pitää Kat, 22-vuotias Pohjois-Englantiin jämähtänyt nainen. Muutin tänne reilu 3 vuotta sitten ja jotenkin vain jumiuduin tänne. Jumiutumista edesauttoi David eli tuttavallisemmin Dave jonka kanssa lyötiin hynttyyt yhteen parisen vuotta sitten. Meillä on pieni "perhe" johon kuuluu meidän lisäksi muutama karvapallo. 3 omaa koiraa ja 1 tiiviisti lainassa oleva hännänheiluttaja + muutama muu pienempi karvapallo. Ihan lähipäivinä meidän perhe kasvaa uudella jäsenellä, vauvalla. Siitä päästäänkin sopivasti seuraavaan aiheeseen....

 

 

Mitä?

 

Blogi yllättäen liittyy tähän uuteen perheenjäseneen. Laskettu aika on huomenna maanantaina 24.9. eli jakaantuminen voi tapahtua koska tahansa, joten raskausblogia tästä ei ole tulossa. Päätin perustaa blogin vauva-ajasta jotta Suomessa asuvat perhe ja kaverit pääsisivät vähän paremmin osallisiksi tästä ihmeestä (myös ne jotka eivät käytä Facebookia) ja tietty muillekin joita aihe vain kiinnostaa. Toimiihan tämä samalla myös itselle jonkinnäköisenä päiväkirjana kuvien kera. Varmaan jostain muustakin tulee puhuttua kuin pelkistä vauvajutuista, sen voin melkeinpä taata.

 

 

Hä?

 

Niin, hä? No alta löytyy kuvat meidän poppoosta.

 

 

 

Tässä ollaan me, minä ja Dave. Kuva on vanha, kesältä 2011, mutta kun meistä ei ole oikein muita yhteiskuvia. Samannäköisiä me ollaan nykyäänkin, mitä nyt tukka on muuttanut muotoaan ja mulle on tupsahtanut muutama raskauskilo.

 



 

Siinä on tuleva perheenlisäys, kuvassa viikkoja on tasan 21 ja tuoreempaa kuvaa ei yllättäen ole.

Terroristit: (vas.) Benni, Titch ja Lilly. Titch on meillä aina välillä lainassa. Siinä se kulkee muitten mukana. Benni (1v 10kk) on corgi+collie (random, tiedetään), Titch (2,5v) on jack russellin terrieri ja Lilly (5,5v) staffi+englannin bull.

 



Cassie, meidän vanha rouva, collien ja jonkin sortin terrierin risteytys, ikää liki 16.