40+1 ja mä sivistin itteeni

Laskettu aika tuli ja meni eikä vauvaa kuulunut. Yllättävää. Aamulla herättyäni kuulostelin melkeinpä toiveikkaana josko jotain supistusten kaltaista olisi tullut taas. Eipä tullut. Koko päivän on tullut harjoiteltua niin pirusti kyllä ja nyt on sellanen fiilis että mun lantio halkee seuraavaks jossei se vauva tuu pihalle sieltä.

 

Oon tässä ollut kotosalla hyvän tovin ja siinä on ollut aikaa tehdä kaikennäköstä mm. lukea. Tykkään lukemisesta ja ennen tuli luettua paljonkin. Eniten tykkään lukea kotimaista, tyylilajilla ei ole niin väliä, kaikki menee. Mieluiten kuitenkin ehkä dekkareita tai jotain huumorilla höystettyä. Jostain mystisestä syystä nykyisin tuo kotimainen kirjallisuus on kuitenkin harvinaista herkkua. Kuitenkin sain porukoilta synttärilahjaksi vähän Markus Kajoa ja äiti lähetti vielä bonuksena Sinikka Nopolaa. Ja kun tämähän nyt ei ole pelkästään vauvablogi vaan kaikkea muuta myös fiiliksen mukaan niin ajattelin niistä kirjoittaa muutaman sanasen. Myöhemmin myös ehkä muista kirjoista, aika näyttää.

 

Markus Kajo: Kettusen kannettava (2008)

 

Oon aikasemmin lukenut tasan yhden Kajon kirjan, Kettusen kootut. Sen oonkin sitten lukenut läpi hartaasti ja moneen kertaan. Muita en ole onnistunut saamaan käsiini. Kirja siis koostuu lyhyistä pakinoista, pituudet vaihtelee muutamasta rivistä sivun pituisiin. Aiheet vaihtelee jäniiden kalenterista siihen miten kätevää olisi jos k-kirjain korvattaisii merkillä '. Samankin kirjoituksen sisällä ajatukset voi pomppia laidasta laitaan. Lopussa sitä ihmettelee että miten alkuasemasta päädyttiin tällaiseen tilanteeseen. Olen monesti ihmetellyt mistä nuo Kajon ajatukset oikein kumpuavat, niissä kun ei aina tunnu olevan päätä eikä häntää. Tai omalla tavallaan niissä kyllä on, mutta pistää ihmettelemään miten joku on tullut ajatelleeksi moista asiaa. Kirjan yksi parhaita puolia on Kajon totaalisen omaperäinen kirjoitustyyli. Sanoja taivutellaan eri tavalla kuin yleensä ja lauseen sanajärjestys pistetään aivan uusiksi. Siitä syntyy äärettömän mielenkiintoinen kokonaisuus joka todella jaksaa naurattaa uudelleen ja uudelleen. Kettusen kannettava on kyllä sellainen kirja mitä ei kannata ottaa matkalukemiseksi mihinkään julkiseen kulkuneuvoon jossei halua saada katseita sen takia että hihittelee yksinään.

 

 

Sinikka Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus

 

Mä oon totaalisen ihastunut Nopolan Eilaan ja Rampeen. Vanhempi tamperelainen pariskunta kyseessä joka elää niin tavallista elämää kuin olla ja voi. Heillä on myös tytär, "likka", joka lähentelee varmaan 40 ikävuotta, mutta on Eilalle ja Rampelle edelleen ns. vauva. Kirjassa ei ole varsinaista juonta vaan enemmänkin joku juonen tapainen. Se koostuu pätkistä joissa on Eilan ja Rampen keskusteluja, ajatuksia yhdessä ja erikseen ja likalla on myös oma osuutensa. Näiden vuoropuhelujen ja ajatelmien myötä se juoni etenee: käydään kesälomareissulla Kari Vepsää ihailemassa, likan luona kylässä ja unohdetaan hääpäivä ja samalla saadaan selville miten Eila ja Rampe tapasivat. Koko kirjan kruunaa se että se on kirjoitettu tampereen murteella. Tästä kevyemmäksi lukeminen ei paljoa muutu, koko kirjan lukaisee yhdeltä istumalta helposti, aikaa vierähtää muutama tunti.